Cuisses de grenouilles à la persillade, perinteiseen tapaan valmistettuja sammakonreisiä Lyonin Paul Bocuse -kauppahallissa. Kuva: Jarmo Kehusmaa.

 

Ranskalainen keittiö on, mitä sen sanotaan olevan, koska Ranska on onnellinen maa, joka […] ei halveksi mitään, mitä voi syödä, ei edes sammakoita, ei edes tryffelisieniä.

La cuisine française est ce qu’on dit qu’elle est, parce que la France est un heureux pays qui […] ne méprise rien de ce qui se mange, même pas les grenouilles, même pas les truffes.

 

–Georges Duhamel

                                                                                                        Jarmo Kehusmaa

                                                                                                        Sini Sovijärvi

Britit tapasivat nimittää kanaalin takaisia ranskalaisia naapureitaan ivallisesti sammakoiksi, frogs tai froggies, mikä johtui ranskalaisten mieltymyksestä herkutella sammakoilla. Ranskassa sammakot ihmisten ravintona ovat vanha, katolisuudesta paastonajan ruokavaihtoehtona juontuva perinne, eikä se aiheuta siellä hämmästystä. Burgundissa sammakonkoipia, cuisses de grenouilles, tarjotaan esim. valkosipuli-korppujauho-persilja -seoksella maustettuina, en persillade: sammakonkoivet liotetaan ensin maidossa tunnin ajan, ne valutetaan, voidellaan oliiviöljyllä, kieritetään tässä persillade-seoksessa, maustetaan suolalla ja pippurilla ja paistetaan uunissa. Niiden vienohko maku ja rakenne muistuttavat kanan ja kalan yhdistelmää.

Sammakoita syödään toki muuallakin läntisessä maailmassa, mm. Yhdysvalloissa. Louisianassa, joka kuului Ranskalle 1682–1762 ja jälleen 1800-1803, kunnes Ensimmäinen konsuli Napoleon Bonaparte myi alueen Yhdysvalloille, sammakot ovat nykyäänkin olennainen osa ruokakulttuuria.

Suomessa ranskalaisten tapaa herkutella sammakoilla on ihmetelty. Sammakko on kansanperinteessämme kuulunut voimaeläimiin. Kuten käärmeitä ja sisiliskoja, sammakoita on pidetty kotipiirin elätteinä, onnea tuottavina maan tai navetan haltijoina. Kurjimpina nälkävuosinakaan niitä ei pidetty ihmisravintona muuten kuin äärimmäisessä hädässä. Ennen EU-jäsenyyttämme ulkomailta tuotuja pakastettuja sammakonreisiä tarjottiin Suomessa ajoittain muutamissa gourmet-ravintoloissa ja joissakin lounasruokaloissa etenkin 1980- ja 1990-lukujen taitteessa, jolloin monet uudet ruokatrendit saapuivat Suomeen.

Ranska on maailman suurin sammakonreisien (cuisses de grenouille) kuluttaja

EU-alueelle tuodaan 80–200 miljoonaa sammakkoa vuosittain. Suurin osa niistä (lähes 4000 tonnia) syödään Ranskassa.  Koska Ranskan omat sammakkokannat ovat rauhoitettuja, valtaosa EU:n tuontisammakoista kerätään luonnosta Indonesiassa, Turkissa, Albaniassa ja Indonesiassa sekä sammakkofarmeilta mm. Vietnamissa. Näistä maista tuotavat sammakot herättävät eettisiä kysymyksiä, koska ko. maiden eläintensuojelulainsäädäntö on joko kovin ohut tai lähes olematon tai ei koske sammakoita eikä muita luonnonvaraisia eläimiä.

Esimerkiksi Indonesiassa, Jaavalla ja Sumatralla elävä Limnonectes macrodon -sammakkolaji, paikalliselta nimeltään kivisammakko (kodok batu) vaikuttaa tutkimusten mukaan harventuneen vientibisneksen takia jo siinä määrin, ettei sen edustajia enää voida viedä Ranskaan. Myös joidenkin tavallisempien sammakkolajien tuonti on vähentynyt, sillä kauppa ja riistokerääminen ovat pienentäneet populaatioita.

Limnonectes macrodon -lajin edustaja, Jaavalla Indonesiassa. Kuva W.A. Djatmiko / Wikimedia Commons.

 

Asiantuntijat ovatkin kääntyneet presidentti Macronin puoleen vaatien kaupparajoituksia luonnonvaraisten kantojen suojelemiseksi (Pro Wildlife -luonnonsuojelujärjestö 2024). Ranskan sammakon­reisi­himon katsotaan jo vaarantavan lajeja.

Euroopassa 1980-luvulla kasvanut sammakonreisikauppa johti siihen, että EU kielsi useimpien luonnonvaraisina Euroopassa elävien lajien kauppaamisen v. 1992, jolloin annettiin EU:n luontodirektiivi (92/43/ETY). Direktiivi kieltää suojeltujen (liite IV) lajien pyydystämisen, tappamisen ja kaupallisen hyödyntämisen. Tämä suoja koskee lähes kaikkia Euroopan luonnonvaraisia sammakkoeläinlajeja, mutta se ei rajoita sammakoiden tuontia EU:n ulkopuolelta. EU-maat siis jatkavat tuontia laillisesti muualta.

Macronille osoitetun vaatimuskirjeen takana olevan Pro Wildlife -luonnonsuojelujärjestön tieteellisen johtajan Sandra Altherrin mukaan sammakoiden tuonti EU:hun ei ole linjassa  unionin oman villieläinstrategian kanssa:

Luonnonvaraiset sammakkopopulaatiot täällä Euroopassa ovat EU:n suojelemia. Samalla EU suvaitsee miljoonien eläinten keräämisen muissa maissa, vaikka se uhkaa niiden sammakkopopulaatioita.

EU:n sääntely ei myöskään takaa eläinten eettistä kohtelua: National Geographicin mukaan tutkijat ovat havainneet, että usein sammakoilta leikataan jalat, kun ne ovat vielä elossa.

Sammakoilla on tärkeä osansa luonnon biodiversiteetissä ja kiertokulussa. Ihmisen toimien myötä sammakkoeläimet ovat kuitenkin vähentyneet dramaattisesti vain muutamassa vuosikymmenessä: Tällä hetkellä jopa kolmannes tunnetuista sammakkoeläimistä on vaarassa kuolla sukupuuttoon. Lajien kato on sammakkoeläinten kohdalla nopeampaa kuin missään muussa eläinryhmässä.

Sammakkoherkkuja Ranskan lähihistoriassa

Ennen tehokeräämistä, massatuontia ja ilmastonmuutosta sammakoiden tilanne Ranskassa oli toki toinen.

Teoksessaan Leipää ja viiniä Aatamista isoisän päiviin (1964) sekä lehtiartikkeleissaan Pariisiin viehtynyt Armas J. Pulla toi suomalaisen lukijan tietoisuuteen v. 1930 Pariisin kuudenteen kaupunginosaan perustetun ravintolan nimeltään Roger la Grenouille (Roger-sammakko), joka sijaitsee yhä Saint-Germain-des-Près’n korttelissa osoitteessa 26–28, rue des Grands Augustins. Ravintolan ruokalistan erikoisuutena olivat ja ovat edelleen sammakot. Pullalle ravintolasta tuli Pariisin-matkojen myötä jopa niin läheinen, että hän ystävystyi sen omistajan monsieur Roger’n kanssa. Ravintolan seiniä peittivät ja sen katosta riippuivat monenlaiset taulut, lautaset ja astiat. Yhdessä katosta riippuvassa suuressa kuparikattilassa oli esillä Pullan edellä mainittu teos.

V. 1930 Roger Spinhirny avasi legendaarisen sammakkoravintolansa Pariisissa v. 1930. Kuvalähde: www.roger-la-grenouille.com

 

Sammakoista ranskalaisen gastronomian herkkuna oli suomalaisille hauskasti kertonut jo aiemmin Georg Sigurd Wettenhovi-Aspa (1870–1946) v. 1927 julkaistussa teoksessaan Jutelmia ja muistelmia 1890-luvun Parisista ja August Strindbergin inferno-vuosista.

Wettenhovi-Aspa huijaa Strindbergin syömään sammakoita

Kuvataiteilija Wettenhovi-Aspa (vuoteen 1939 Wetterhoff-Asp, syntyjään Asp) muutti saamansa apurahan turvin Pariisiin marraskuussa 1892. Wettenhovi-Aspa tunnetaan myös omaperäisistä kielitieteellisistä teorioistaan; hän esitti muun muassa,  että ihmiskunnan alkukieli olisi ollut suomalais-egyptiläinen alkukieli ja että Pariisin nimi olisi väännös suomenkielisestä sanasta Parisaaret. Wettenhovi-Aspa avioitui vuonna 1895 pariisilaisen näyttelijättären, Marie Sophie Paillardin (1862–1915), kanssa. Rouvaa kutsuttiin lempinimellä Divina. Pariskunta muutti Suomeen samana vuonna.

Muistelmisaan Aspa kertoo tavanneensa kotimaahansa Ruotsiin tympääntyneen kirjailija August Strindbergin (1849–1912) yhdessä Ville Vallgrenin kanssa eräänä elokuisena iltana 1894 Café de Versaillesissa. Strindberg oli asettunut yksin Pariisiin samana syksynä.  Strindberg istui kahvilan terassilla omissa oloissaan. Vallgren ja Strindberg tunsivat toisensa, niinpä Vallgren esitteli Wettenhovi-Aspan Strindbergille. Kohtaamisesta kehkeytyi Wettenhovi-Aspan mukaan ystävyys, jonka myötä hän ja Strindberg kävivät yhdessä ravintoloissa. Strindberg vieraili silloin tällöin Wettenhovi-Aspan osoitteessa 36, Rue Dutot sijainneessa ateljeessa nauttimassa Divina-puolison valmistamia aterioita.

Muisteluissaan Wettenhovi-Aspa tuo esille myös kokemiaan ranskalaisen gastronomian erikoisuuksia. Etana-ateriasta hän kirjoittaa seuraavasti:

Vieläkin herahtaa vesi kielelle, vaikka kirjoitan tätä 36 vuotta myöhemmin.

Georg Sigurd Wettenhovi-Aspan muistelmateoksen alkuperäinen kansikuva (1927). Kuvalähde: antikvaari.fi.

 

Wettenhovi-Aspan mukaan Strindberg arvosti ruotsalaista kotiruokaa, husmanskostia, enemmän kuin ranskalaista gastronomiaa. Wettenhovi-Aspa oli sen sijaan ennakkoluuloton ruokailuissaan. Koska Strindberg oli jo aiemmin kieltäytynyt syömästä etanoita, Wettenhovi-Aspa päätti järjestää Strindbergille kepposen saadakseen hänet syömään sentään sammakoita, ranskalaisten verratonta herkkua.

Eräänä syyskuun iltana Wettenhovi-Aspa sekä hänen nuorempi veljensä Thore, joka opiskeli Strassburgissa valtiotieteitä ja oli pistäytymässä Pariisissa, tapasivat Strindbergin istumassa Café de Versaillesin terassilla ns. vihreällä tunnilla (heure verte), klo 17.30–18.30, jolloin oli tapana nauttia absinttia. Wettenhovi-Aspa halusi tuolloin syödä etanoita, olihan parhaillaan ”Champagne’in viinivuorten herkkujen, lihavien etanoiden aika”. Strindberg ilmoitti, ettei ollut syönyt pariin päivään, oli vain tupakoinut ja juonut kahvia mutta että etanoita hän ei suinkaan aikonut syödä.  Hän tokaisi:

Jos kerran lähtee syömään, niin on saatava myös oikeaa laillista ruokaa, jotta ruumis tietää jotakin saaneensa. Jos kerran syödään etanoita, niin yhtä hyvin sammakoitakin…

Wettenhovi-Aspa puolestaan piti ranskalaisten tavoin etanoista:

… joita ’valon kaupungissa’ pidetään harvinaisena herkkuna ja jotka todella ovatkin sitä. Juomaksi valkoviini. Varsinkin ne herkkuisat nilviäiset, jotka siro, pähkinän kokoinen näkinkuori selässään kiipeilevät Bourgognen viiniköynnöksissä, ovat erikoisen haluttuja. Niitä pidetään niin suuressa arvossa, että kaikkia etanoita, erotuksetta, nimitetään ravintoloiden ruokalistoilla Escargots de Bourgogne (Bourgogne-etanoita), olivatpa ne peräisin Bordeaux’sta tai Batignollesista.

Wettenhovi-Aspan nauttiessa pikkuveljensä kanssa persiljalla ja sipulilla maustettuja etanoita Strindberg nautti

espanjalaisen meloonin, tuollaisen keltaisen, soikean, jonka hän pisti halukkaasi poskeensa. Sitten siirryimme kaikin kolmin hedelmiin, pääryniin, omeniin, aprikooseihin, persikkoihin ja pähkinöihin – madeiran kera.

Myöhemmin, vuoden 1895 tammikuussa, Divina, Wettenhovi-Aspa ja Strindberg söivät päivällistä Café de la Régencessa. Wettenhovi-Aspa kertoo Strindbergin asenteesta ranskalaisen keittiön erikoisherkkuihin:

Hän oli aina vakuuttanut, niin suuresti kuin hän kunnioittikin ranskalaisen keittotaiteen suurta kykyä ’valmistaa ruokaa melkein mistä vain’, että ’bourgognelaisia etanoita sekä sammakoita hän ei koskaan pistäisi suuhunsa, ei edes lehtisammakoitakaan’; juuri viimeksi mainittuja pidettiin suurena herkkuna, joka ei tule joka miehen pöydälle.

Wettenhovi-Aspa jatkaa:

Parisin varsinainen sammakkoaika loppuu kyllä jo myöhäissyksyllä, mutta sen jälkeen tuodaan sammakot etelästä, kuulemani mukaan aina Venetsian laguuneista ja Niilin suistomaan suomailta saakka.

Muistelmissaan Wettenhovi-Aspa kuvaa myös sammakoiden valmistamisen. Sammakoiden lihavat reidet nyljetään huolellisesti, paistetaan käristetyssä voissa persiljan, suolan ja pippurin kera ja tarjoillaan hienoksi hakatun ruohosipulin kera:

Muutamat syövät niitä viinietikkakastikkeessa, oliiviöljyssä, suolassa ja pippurissa, johon tulee lisäksi hivenen verran ranskalaista sinappia. Maku muistuttaa sekä kalaa että lintua, lähinnä ehkä paistettua ravunpyrstöä.

Aspa kertoo tulleensa Café de la Régencessa ”maailman parhaalle sammakkotuulelle”. Hän oli salaa sopinut hovimestarin kanssa edeltä käsin ruokalistan. Divina ja Strindberg eivät aavistaneet, että tarjolle oli tulossa sammakoita.

Herkuttelu alkoi alkujuomalla, ryypyllä Marc-viinaa, jonka Wettenhovi-Aspa kuvailee olevan ”maailman voimakkainta ja puhtainta viinaa”.

Café de Régencessa oli opittu laittamaan skandinaavisia asiakkaita varten tarjolle erityisen hieno voileipäpöytä. Sen antimien jälkeen seurue söi

… liemiruokaa à la Herra ties mitä. Se oli jotakin tuollaista ihanaa vihanneskeittoa, joissa Ranskan keittiömestarit ovat voittamattomia.

Sitten saapuivat väliruoaksi sammakot valkoviinin kera. August alkoi pistää niitä poskeensa.

– No, August, tiedätkö, mitä tämä oikein oli?

Epäluuloisena Strindberg tutki lautaselleen kertyneitä pienoisia reisiluita olettaen niiden olevan pikkulintuja.

– Mutta eivätkö maistuneet hyvältä? Se on sentään pääasia.

– Maistuivatpa tietenkin, kerrassaan mainiolta. Vähän hankalia vain nuo monet pienet luut.

– Etkö tahdo lisää?

– Miksikäs ei, kun ne kerran ovat paistetut, niin eiväthän ne enää visertele.

Aspan paljastettua jekkunsa, tokaisi Strindberg:

– Nyt petit minut, senkin Suomalaispiru. Ovathan ne siistejä eläimiä, peseytyvät moneen kertaan päivässä, missä vain löytävät vesilätäkön.

Sammakoiden jälkeen seurue nautti vielä hanhipaistia punaviinin kera.

Seurueen ruokaillessa Wettenhovi-Aspa kertoi, miten itse oli aikoinaan tullut syöneeksi sammakoita: Walter Runeberg (1838–1920) oli Pariisissa asuessaan hiljan saanut valmiiksi Helsingin kaupungille tekemänsä Aleksanteri II:n patsaan ja oli kutsunut Aspan vieraanvaraiseen kotiinsa avenue de Ternesille syömään paistettuja sammakoita. Wettenhovi-Aspa muistelee:

– Walter Runeberg siis opetti sinut syömään sammakoita!

– Niin juuri, hän tarjosi minulle ensimmäisen sammakkomaisen päivällisen, ja nyt olen antanut sen jalon taidon siirtyä perintönä sinulle.

Hedelmien ja juustojen perästä otimme kahvia oikean ruotsalaisen ’Caloric’- punssin kanssa, jota Régencen huomaavainen isäntä tilasi suoraan Carlshamnista ruotsalaisten vieraittensa tarpeiksi. Ja caloric-punssin lämpökaloriat olivat kerrassaan hyvään tarpeeseen saattaessamme Strindbergin kotiin purevassa pakkasessa näiltä muistorikkailta sammakkopäivällisiltä.

Pierre-Auguste Renoir, La Grenouillère (Sammakkolampi, 1869). Kyseessä oli suosittu uimapaikka Croissy-sur-Seinessä lähellä Pariisia. Kansallismuseo (Nationalmuseum), Tukholma. Kuva: Wikimedia Commons.

 

Nymfejä aamunkoitossa

Auguste Escoffier (1846–1935) palasi muistelmissaan Souvenirs culinaires Lontoon-vuosiinsa. Muistelmat koosti kirjaksi vuonna 1935 hänen poikansa Paul. Keittiömestari Escoffier johti Lontoon hotelli Savoyn keittiötä huhtikuusta 1890 vuoteen 1897. Thames-joen pohjoisrannalla sijaitsevan luksushotellin asiakaskuntaan kuuluivat niin englantilainen aristokratia kuin muukin kansainvälinen eliitti. Escoffier oli kärkkynyt tilaisuutta päästä tarjoamaan briteille sammakoita. Koska hän pelkäsi asiakkaidensa nyrpeää suhtautumista, hän nimesi sammakkoannoksensa arvoituksellisesti Nymphes à l’aurore (Aamunkoiton nymfit). Asian paljastuttua Escoffier sai kohdata kovaakin kritiikkiä. Walesin prinssi Albert Edward, Englannin tuleva kuningas Edvard VII (1841–1910) suhtautui kuitenkin nimitemppuun huumorilla. Escoffier muistelee:

Hän oli liian hyvä gastronomi ja Ranskan ystävä paheksuakseen petostani.

Il était trop bon gastronome et ami de la France pour désapprouver ma supercherie.

Walesin prinssi jopa pyysi Escoffier’ta valmistamaan hänelle näitä Aamunkoiton nymfejä uudemman kerran. Olihan nautinnonhalustaan tunnettu prinssi suuri Ranskan ystävä. Escoffier luonnehtii häntä mm. seuraavasti:

Hän ei pitänyt ainoastaan kaikista hienostuneimmasta pariisilaisesta ruoasta, vaan myös kansankeittiöstä.

Il aimait non seulement la cuisine parisienne la plus raffinée mais également la cuisine populaire.

Muistelmissaan Escoffier puolustautui paljastaen syyn sammakkoannosten runolliselle nimelle.

Asia oli nimittäin niin, että siihen saakka, kun johdin Savoyn keittiötä, ei olisi koskaan uskallettu panna tarjolle englantilaiselle ruokapöydälle sammakkoannosta, vielä vähemmän gaalassa, johon kokoontui 600 henkilöä korkeimmasta yhteiskuntaluokasta. Tämän vuoksi oli välttämätöntä antaa niille toinen nimi, jonka ansiosta sammakkoni vihdoinkin saivat suuren suosion!

Or, jusqu’à l’époque ou je dirigeais les cuisines du Savoy, on n’aurait jamais osé présenter sur une table anglaise un plat de grenouilles, et encore moins à l’occasion d’un gala qui réunissait 600 personnes de la meilleure société. D’où la nécessité de les rebaptiser d’un autre nom, grâce auquel mes grenouilles connurent enfin un grand succès !

Muistelmissaan Escoffier ei anna Lontoon Savoyssa tarjottujen sammakoiden valmistusohjetta. Sen sijaan hän liitti muistelmiinsa ohjeen kardinaaliksi kohotetuista sammakoista, Grenouilles cardinalisées, ts. sammakkohöystöstä, joka valmistetaan käyttäen sammakonreisien lisäksi ravunpyrstöjä, tuoreita tryffelisieniä, samppanjaa, madeiraa, valkokastiketta ja rapuvoita. Escoffier’n mielestä parhaimmat sammakot saadaan Burgundin ja Bressen alueilta.

Nymphes à l’aurore -valmistusohje sisältyy sen sijaan Escoffier’n jättiteokseen Le Guide culinaire, joka ilmestyi vuonna 1903. Sammakot tarjotaan kylmänä ruokana. Sammakonreidet haudutetaan valkoviinissä, ja niiden annetaan sitten jäähtyä liemessään. Tämän jälkeen ne peitetään paprikajauheella värjätyllä kalakastikkeella. Valmistetaan kirkas samppanjahyytelö, jota levitetään joko hopeiselle tai kristallilasiselle, syvälle tarjoilulautaselle. Hyytelön päälle asetetaan sammakonreidet, ja niiden väliin asetellaan tuoreita rakuunanlehtiä ja kirveliä varsineen.  Ne muistuttavat näin vesikasveja. Kaiken päälle levitetään vielä uusi kerros samppanjahyytelöä. Ruoka tarjoillaan jäälohkareen päällä.

Paastonajan kanaa

Pariisissa sammakoita on kutsuttu paastonajan kanoiksi (poulets de Carême). Katolisen kirkon asettama velvollisuus viettää paastopäiviä asetti rajoituksia ruokavalioon; siihen sammakot toivat vaihtelua. Keskiviikot, perjantait ja lauantait olivat paastopäiviä, tämän lisäksi paastottiin viikko ennen joulua, uskonnollisten juhlien aattoina sekä varsinaisena paastonaikana 40 päivän ajan. Paastopäiviä kertyi vuoden mittaan peräti 150.

Ruokahistoriaan erikoistuneen ranskalaisen tutkijan Madeleine Ferrièresin mukaan sammakko ravintona ylitti yhteiskunnan eri sosiaaliluokkien rajat ja oli arkipäiväistä ruokaa:

Ankeriaalla ei ole enää hyvää mainetta varakkaiden keskuudessa. Sen sijaan sammakko on yleisesti kaikkien sosiaaliluokkien ruokaa, jopa kaikkien ruokatottumuksiin sisältyvä elintarvike.

Si l’anguille n’a plus bonne réputation chez les riches, en revanche la grenouille est un mets sociablement partagé, c’est même un aliment qui entre dans la routine alimentaire de tous.  

Sammakoita sai kerätä vapaasti kosteikoilta, ja niitä saatettiin syödä paastonajan ulkopuolellakin. Ferrières kertoo, että kesäisin sammakoita ei syöty koska silloin niiden luultiin parittelevan rupikonnien, jopa käärmeitten kanssa, ja tulevan myrkyllisiksi. Ferrières mainitsee v. 1560 Lyonissa julkaistussa Jean Bruyérin-Champier’n teoksessa De re cibaria (Ruoasta) kerrotusta vanhasta uskomuksesta, jonka mukaan sammakot putoavat taivaasta kovien sadekuurojen myötä.

Ranskan ruokahistoriaa eri vallanpitäjien aikana tutkinut Marie-Blanche de Broglie kertoo À la table des Rois -teoksessaan, kuinka Pariisin kaupunki tarjosi kuningas Kaarle IX:n (1550–1574, kuninkaana 1560–1574) sekä tämän puolison Elisabet Itävaltalaisen (1554–1592) kunniaksi maaliskuussa 1571 banketin. Juhla järjestettiin Pariisin kaupungintalolla (Hôtel de ville) osana juhlallisuuksia, jotka liittyivät kuninkaan viralliseen saapumiseen pääkaupunkiin sekä uuden kuningattaren kruunajaisiin. Tarjolla oli pelkästään kaloja ja sammakoita. Sammakot siis rinnastettiin kaloihin. Juhlallisuudet osuivat perjantaille, joka oli paastopäivä. Pariisin tarjoamalla juhla-aterialla tarjolle tuotiin silliä, piikki- ja silokampeloita, valasta, karppeja, nahkiaisia, juovakelttejä sekä peräti 1000 sammakkoa!

Pariisin kaupungintaloa esittävä Theodor Josef Hubert Hoffbauerin gravyyri vuodelta1583. Kuva: Wikipedia.

Sammakkoruokia Aurinkokuninkaan ajan ylhäisaateliston ruokapöydissä

Gastronomiakaupunki Dijonissa syntynyt ja kuollut François Pierre de La Varenne (1618–1678) laati yhden Ranskan gastronomian historian  merkittävimmistä keittokirjoista, v. 1651 julkaistun Le Cuisinier François -teoksen. Se oli ensimmäinen ranskalainen keittokirja, joka käännettiin englanniksi. La Varenne toimi Ranskan marsalkan ja diplomaattinakin toimineen Uxellesin markiisin, Nicolas Chalon du Blén, palveluksessa. Hän uudisti ja kodifioi ranskalaista ruoanvalmistusta ja oli merkittävä tekijä Ranskan 1600-luvun gastronomisessa vallankumouksessa Aurinkokuninkaan aikana.

La Varenne omisti teoksensa työnantajalleen Chalon du Blélle. Teoksessa on ruokaohjeet erikseen paastopäiville, jours maigres, ja päiville, jolloin saa syödä liharuokia, jours gras. Tässä korkealle aristokraatille omistetussa teoksessa sammakot ovat paastonajan sekä paastopäivien ruokaa.

Paastonajan ulkopuolella paastopäivinä syötävien keittojen (Potages maigres hors le Caresme) listalla on kaksi eri tavalla valmistettavan, sahramilla maustettavan sammakkokeiton ohjetta (Potage de grenouilles au safran sekä sama keitto toisella tapaa, Autre facon).

Lämpiminä syötävien kalapiiraitten (la Pastisserie de poissons à manger chaud, contenant les Pastez et les Tourtes) listalla on sammakkopiirakan ohje (Tourte de grenouilles).

Varsinaisen paastonajan keittojen (Potages de Caresme) listalla on manteleilla suurustetun sammakkokeiton ohje, jonka suurustamiseen ei saa käyttää kananmunia (Potage de grenouilles aux amendes) sekä sammakkokeiton ohje (Potage de grenouilles).

Näiden lisäksi teoksessa mainitaan vielä kaksi paastonajalle sopivaa sammakoista valmistettavan väliruoan ohjetta (Entre-mets de Caresme), uppopaistetut sammakot, joita varten tekijä neuvoo valitsemaan kaikista isokokoisimmat sammakot (Baignets de grenouilles) ja sammakkomuhennos (Grenouilles en ragoust), jonka valmistusohjetta La Varenne ei kerro.

Sammakot terveyttä ylläpitävänä ruokana

Ruokahistoriaan erikoistunut australialainen Barbara Santich on tutkinut ruokataloutta 1700-luvun Provencessa. Teoksessaan Eating in Eighteenth-Century Provence hän kertoo, että jo 1700-luvulla L’Isle (nykyisin L’Isle-sur-la-Sorgue) oli tunnettu gastronomisena matkailukohteena, sillä Sorgue-joen ankeriaat ja sammakot olivat erityisen arvostettuja herkkuja. Seudun sammakoita ajan matkailijat kuvasivat erityisen mainioiksi. Varsinkin höystöksi valmistettuina ne ovat mitä hienostuneinta nautittavaa.

Santich mainitsee, että Ranskassa vuosina 1720–1722 matkaillut englantilainen Edward Wright, joka julkaisi matkapäiväkirjansa (Some Observations made in Travelling Through France, Italy, etc. in the Years 1720, 1721 and 1722) v. 1730, sai eteensä sammakkoviillokkia (fricassée de grenouilles) saavuttuaan paastopäivänä Provencessa sijaitsevaan Bollène-nimiseen kuntaan.

Sammakoita on Ranskassa pidetty myös lääkinnällisenä ravintona. Avignoniin 1300-luvulla perustettu P. Martan sairaala oli kaupungin tärkein. Nykyään se on osa Avignonin yliopistoa. Vuonna 1743 se saattoi ottaa vastaan 160 potilasta. Sairaala oli merkittävä maanomistaja,  tulo-lähteinään viinitarhoja ja mulperipuuistutuksia.

P. Martan sairaala hankki useita elintarvikkeita, joita se käytti lääkkeissään ja parannuskeinoina; valkoviininkin katsottiin olevan lääkinnällistä. Laitoksen tilikirjoissa mainitaan ”valkoviiniä lääkkeeksi” (vin blanc pour remède), lääkinnällisiä sitruunoita (citrons pour remède), yrttejä, esim. rosmariinia, viikunoita sekä sadoittain sammakoita.

Jo 1100-luvulla Durance-joen varrelle, lähelle Avignonia, perustetun Bonpas’n kartusiaaniuostarin  tilikirjoista vuodelta 1782 käy ilmi, että se hankki kaikki taimenet, sammakot, ankeriaat, jokiravut ja nuoliaiset läheisestä, em. L’Islestä. Sammakot olivat luostareissa tärkeää paastonajan ravintoa.

Bonpas’n kartusiaaniluostari. Kuvalähde: www.tripadvisor.com.

Sammakoiden tukkukaupalla rikkauksiin

Gastronomisen kritiikin Almanach des gourmands -teossarjallaan ja säännöllisillä Jury dégustateurs -makutuomaristoistuinnoillaan aloittanut Alexandre Balthazar Laurent Grimod de la Reynière (1758– 1838, jatkossa Reynière) omisti ”herkkusuiden almanakkansa” vuosikirjassa (v. 1806) pitkän ylistyksen Riomissa, Auvergnen maakunnassa majataloa pitäneen Simonin valmistamille sammakoille.

Reynière kertoo Simonilla olevan erityinen lahjakkuus valmistaa sammakoita, un talent particulier pour accomoder les Grenouilles. Simon muhennutti sammakot asiakkaiden edessä. Muut olivat turhaan yrittäneet valmistaa yhtä maukkaita sammakoita. Riomissa Simonia kutsuttiinkin lempinimillä Simon-le-Magicien, Simon Magus, ja Simon-la-Grenouille. Monet herkkujen perässä matkailevat poikkesivat reitiltään Riomiin jopa 80 ylimääräistä kilometriä saadakseen syödä Simonin kuuluisia sammakoita. Niillä herkuttelu oli yksi paikallisten suurimmista ikiomista nautinnoista (un des plus grands plaisirs indigènes que puissent goûter les Auvergnats.).

Reynière kertoo Simonin ansainneen sammakoillaan 100 000 frangia, siitä huolimatta, että hän tarjosi 24 soulla annoksen, jossa oli kolme tusinaa sammakonkoipea. Kun niitä oli kerran maistanut, jäi armotta koukkuun. Simon ei tarjonnut sammakoitaan ainoastaan majatalossaan, hän toimitti niitä myös ravintoloihin ja yksityistilauksina.

Nyljettyään sammakot Simon puhdisti ne kylmässä vedessä, minkä jälkeen hän kieritteli ne kananmunan valkuaisissa ja vehnäjauhoissa ja paistoi ne. Ennen tarjolle vientiä hän ripotteli vielä päälle sitruunamehua ja tarjosi sammakot polttavan kuumina, brûlantes.

Simonin sammakoiden salaisuudeksi Reynière arveli niiden saaman ravinnon. Sitä Simon ei kuitenkaan paljastanut. Tiedettiin vain, että Simonilla oli valtavia kellareita täynnään vesisammioita, joissa hän lihotti tuhansia sammakoitaan. Jatkuva kurnutus oli makoisaa musiikkia kulmakunnan herkkusuille, […] le coassement continuel devient une musique délicieuse pour tous les Gourmands du quartier.

Reynière korosti, että vaikka sammakot olivat hyviä paastonaikaan, Simonin sammakot olivat maukkaita koko vuoden. Yrittipä eräs varakas auvergnelainen ostaa Simonin sammakoiden salaisuuden suurella summalla. Simon ei katsonut, että hänellä olisi erityistä salaisuutta, mutta tallennutti kuitenkin reseptinsä Riomin hovioikeuden kirjaamoon sinetillä varustettuna jälkimaailmaa varten.

Ruokahistorioitsija André Castelot kertoo, että Simonin valmistamien sammakoiden maine aiheutti vallankumouksellisen terrorin aikana 1793-1794 vaikeuksia. Joukko  jakobiineja ilmestyi vulgaaristi sinutellen vaatimaan Simonia valmistamaan heille samanlaisen aterian, jonka tämä ”niin näppärästi tapasi valmistaa noille pirun aristokraateille” (semblable à ceux qu’il préparait si bien pour ces bougres d’aristocrates).

Alexandre Dumas kertoo Mon dictionnaire de cuisine -teoksessaan (1873) sammakoiden olleen 1500- luvulla herkuttelijoiden suosiossa. Dumas kertoo myös Simonista:

1770-luvulla eräs Auvergnesta kotoisin ollut kauppias Simon keräsi huomattavan omaisuuden sekä mainetta sammakoiden tukkukaupalla. Hän lähetti niitä Pariisin parhaimpiin ravintoloihin, joissa ne olivat varsinaista trendiruokaa, fort à la mode.

Dumas mainitsee sammakoista tehtyjen keittojen olevan terveellisiä. Hän kertoo, että jotkut naiset nauttivat niitä pitääkseen hipiänsä pehmeänä ja  sileänä. Dumas antaa teoksessaan myös kaksi sammakoiden valmistusohjetta, sammakkokeiton ohjeen sekä sammakoiden valmistamisen kanaviillokin tapaan (Potage de grenouilles ja Grenouilles en fricassée de poulet).

Pariisin valtavaan kauppahalleihin sammakot tuotiin elävinä. Niitä myytiin kalaosaston yhteydessä (pavillon de la marée). Sammakot surmattiin ostotapahtuman yhteydessä.

Cuisses de grenouilles à la persillade, perinteiseen tapaan valmistettuja sammakonreisiä Lyonin Paul Bocuse -kauppahallissa. Kuva: Jarmo Kehusmaa,

La Dombesin sammakot

La Dombes on 11 500 hehtaarin laajuinen tasankoalue  n. 20–30 km Lyonista kaakkoon Ainin departementissa. Alue on Ranskan laajin kalankasvatusalue; sen 1100 kalanviljelyallasta tarjoavat elinympäristön myös sammakoille. Alue ei alun perin sopinut maanviljelyyn, mutta kovalla työllä se saatettiin hyötykäyttöön; altaat ovat ihmiskäden työtä. Keskiajalla benediktiinimunkit rakensivat niitä osittain kalanviljelytä varten.

Sammakot ovat kuuluneet luonnollisena osana alueen väestön ruokavalioon. 1900-luvulla Grenouilles des Dombes oli haluttua herkkua, aivan samoin kuin vaikkapa le poulet de Bresse, Bressen kana, joiden tuotantoalue sijaitsee lähiseudulla. La Dombesin sammakot edustivat aitoa, vanhaa, alueellista ”äitien ruokaa”, la cuisine des mères.

Yksi kuuluisimmista Lyonissa ja sen seudulla vaikuttaneista naispuolisista kokeista, mères lyonnaises, oli vuosina 1929 ja 1931 Michelin-tähden saanut Elisa Blanc. Kuuluisa gastronomi Curnonsky kutsui häntä jopa maailman parhaaksi kokiksi, la meilleure cuisinière du monde. Kokonaisen kokkidynastian rakentanut Elisa Blanc valmisti herkkujaan Ainissa sijaitsevassa Vonnasin kaupungissa. Ravintolan sammakkoannos, les cuisses de grenouilles des Dombes, oli yksi ravintolan suosituimmista.

La Dombesiin matkustettiin varta vasten syömään sammakoita. Seurauksena oli liikakulutus. Alueen sammakoiden pyydystäminen kaupalliseen tarkoitukseen onkin ollut vuodesta 1980 lähtien ehdottomasti kielletty. Alueen kala-altaat ovat yksityistä omaisuutta. Yksityiseen käyttöön sammakoiden pyydystäminen on edelleen mahdollista mutta hyvin rajoitettua. Edelleen alueen ravintoloiden ruokalistoilla on kuitenkin tarjolla Grenouilles des Dombes –annoksia. On kyse ruokanostalgiasta, tietyn mielikuvan antamisesta ravintolavieraalle.

 

Sammakonreisien valmistus-demonstraatio Lyonin Paul Bocuse -kauppahallissa. Kuva: Jarmo Kehusmaa.

Fricassée de grenouilles aux escargots – Sammakko-etanaviillokki

Oheisen ruoan aineksina käytetään sekä sammakoita että etanoita. Resepti on teoksesta Cuisine française d’hier et d’aujourd’hui (sananmukaisesti Eilisen ja nykypäivän ranskalaista ruokaa). Resepti on neljälle. Valmistus: 15 min.

24 sammakkoa

24 isoa etanaa

50 g voita

murskattua valkosipulia

2 dl kuivaa valkoviiniä

6 persiljanvartta

Kasta sammakot maitoon ja sen jälkeen kierittele ne vehnäjauhoissa. Paista ne voissa, lisää murskattua valkosipulia.

Lämmitä kasarissa tölkistä valutetut etanat. Lisää valkoviini ja persilja.

Siirrä etanat pannulle sammakoiden sekaan. Sekoita.

Siirrä viillokki tarjoiluastiaan ja ripottele päälle persiljaa.

 

Bon appétit !

Jarmo

Jarmo Kehusmaa on ranskanopettaja, Ranskan gastronomian tutkija, luennoitsija ja blogisti. Kuva: Valérie Zotti 2024.

Helsingin CFF:n blogia toimittaa yhdistyksen pj. Sini Sovijärvi

——————————-

Kirjallisuutta ja lähteitä:

Broglie, de, M.-B.: À la table des Rois. Histoire et recettes de la cuisine française de François Ier à Napoléon III. Le Pré aux Clercs 1996.

Castelot, A.: L’histoire à table. Si la cuisine m’était contée. Éditions Perrin 2015.

Grimod de La Reynière, A. B. L.: Almanach des gourmands : servant de guide dans les moyens de faire excellente chère. Quatrième année (1806). https://gallica.bnf.fr/ark:/12148/bpt6k64812256/f158.item

Drouard, A.: Le mythe gastronomique français. CNRS éditions 2010.

Dumas, A.: Mon dictionnaire de cuisine. Bartillat 2009.

Escoffier, A.: Le  Guide Culinaire. Flammarion 1993.

Escoffier, A.: Souvenirs culinaires. Le temps retrouvé. Édition présentée et annotée par Pascal Ory. Mercure de France, 2011.

Ferrières, M.: Nourritures canailles. Éditions du Seuil 2007.

Gautier, A.: Alimentations médiévales Ve-XVIe siècle. Éditions Ellipse 2009.

Halén, H. & Tukkinen, T.: Elämän ja kuoleman kello: Sigurd Wettenhovi-Aspan elämä ja teot Helsingissä. Otava 1984.

La Varenne, P.F.: Le Cuisinier françois, enseignant la maniere de bien apprester & assaisonner toutes sortes de viandes, grasses & maigres, legumes, & patisseries en perfection, &c. Reveu, corrigé, & augmenté d’un traitté de confitures seiches & liquides, & autres delicatesses de bouche. Ensemble d’une table alphabetique des matieres qui sont traittées dans tout le livre, Maison d’Édition MAXTOR, 2013.

Lebédel, Claude: Cuisine française d’hier et d’aujourd’hui. Éditions Ouets-France 2001.

Mignotte, D.: La cuisine bourguignonne. Éditions Jean-Paul Gisserot 2017.

Poulain, J.-P. & Neirinck, E.: Histoire de la cuisine et des cuisiniers. Techniques culinaires et partiques de table, en France, du Moyen-Âge à nos jours. Éditions LT Jacques Lanore 2004.

Pulla, A.: La Grenouille – Pariisin paras sammakkoravintola. Alkoholipolitiikka N:o 5, 1958.

Pulla, A.: Roger Sammakko. Pariisin merkillisin ravintola ja sen merkillinen isäntä. Hotelli- ja ravintolalehti N:o 3, 1979

Quellier, F.: La Table des Français. Une histoire culturelle (XVe – début XIXe siècle) Presses Universitaires de Rennes 2007.

Santich, B.: Eating in Eighteenth-Century Provence. The Evolution of a Tradition. Bloomsbury Publishing Plc 2023.

Wettenhovi-Aspa, S.: Jutelmia ja muistelmia 1890-luvun Parisista ja August Strindbergin inferno-vuosista. Paljon mukana olleena Strindbergin ystävänä kertonut Sigurd Wettenhovi-Aspa.  Alkuteos: Kustannusosakeyhtiö Kirja 1927. Salakirjat 2017.

Vitaux, J.: Le dessous des plats. Chroniques gourmandes. Presses Universitaires de France 2013.

https://www.dombes-tourisme.com/decouvrir-lessentiel/la-dombes-terre-de-gastronomie/les-grenouilles-cuisinees-comme-en-dombes/

https://www.hs.fi/ruoka/art-2000010282916.html

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sammakkoel%C3%A4imet

https://eur-lex.europa.eu/eli/dir/1992/43/oj/eng

https://yle.fi/a/3-8066687

http://www.yrttitarha.fi/tietopankki/kansanperinne/tie.html