Coin cuisine: Suezin kanavan avajaiset – ekumenian, veljeyden ja herkuttelun juhlaa

                                                                                                                            Jarmo Kehusmaa

                                                                                                                            Toim. Sini Sovijärvi

 

 

Lumoava juhla – en ole koskaan elämässäni nähnyt mitään vastaavaa.

Réception magique – je n’ai jamais vu rien de pareil dans ma vie.

–Keisarinna Eugénie sähkeessään keisari Napoleon III:lle

Konteksti Ranskassa: suuria rakennushankkeita sekä metalli- ja koneteollisuuden läpimurto

Toisen keisarikunnan (1852–1870) aika on Ranskan ensimmäisen teollistumisen aallon (1840–1860) aikakautta; maan perusinfrastruktuuria uudistettiin  ponnekkaasti. Rautatieverkostoa laajennettiin huomattavasti, ja samalla rakennettiin uusia rautatieasemia. Maanteitä kohennettiin ja rakennettiin uusia. Satamien varustelutasoa kehitettiin, asuntorakentamista lisättiin, ja kaupungeille laadittiin ajanmukaisia urbanisaatiosuunnitelmia. Toinen keisarikunta oli metalli- ja koneteollisuuden kulta-aikaa; rautateille tarvittiin lisää vetureita, ja rautatieverkoston rakentaminen edellytti uusia rautarakenteisia siltoja.

Lokakuun 9. päivänä 1852 keisari Napoleon III (Louis-Napoléon Bonaparte, 1808–1873) esitti ohjelmansa ranskalaisille:

Minulla on keisarina paljon valloituksia toteutettavana… Meillä on raivattavina valtavia viljelemättömiä maa-alueita, maanteitä avattavina, satamia kaivettavina, jokia muokattavina purjehduskelpoisiksi, kanaalityömaita vietäviksi loppuun,  rautatieverkostomme täydennettäväksi. Marseillea vastapäätä meillä on laaja kuningaskunta sulatettavaksi Ranskaan. Meidän tulee kehittää kaikki läntiset mahtisatamamme sellaisiksi, että ne meiltä vielä puuttuvien nopeiden kulkuyhteyksien kautta olisivat lähempänä Amerikan mannerta… Tällaisia valloituksia minä mietin.

 

J’ai, comme l’Empereur, bien des conquêtes à faire… Nous avons d’immenses territoires incultes à défricher, des routes à ouvrir, des ports à creuser, des rivières à rendre navigables, des canaux à terminer, notre réseau de chemins de fer à compléter. Nous avons, en face de Marseille, un vaste royaume à assimiler à la France. Nous avons tous nos grands ports de l’Ouest à rapprocher du continent américain par la rapidité de ces communications qui nous manquent encore… Telles sont les conquêtes que je médite.

Ferdinand de Lesseps – määrätietoista työtä ja henkilösuhteita

Suezin kanavan kaivuutyöt alkoivat 25. huhtikuuta 1859 ranskalaisen diplomaatin ja yrittäjä-urakoitsija Ferdinand de Lessepsin (1805–1894) ensimmäisellä kuokaniskulla. Hän oli saanut 30. lokakuuta 1854 Egyptiltä toimiluvan vuodeksi Suezin kannakselle toteutettavaan kanavahankkeeseen. Lesseps, aatelisarvoltaan varakreivi, oli aiemmin toiminut mm. Ranskan pääkonsulina Aleksandriassa vuosina 1835–1837 ja luonut tuona aikana arvokkaita suhteita Eqyptin johtoon; hän tunsi mm. prinssi Mohamed Said paššan (varakuningas 1854–1863). Tämän jälkeen valtaan nousi kediivi Ismail pašša (kuningas 1863–1879), joka ei säästellyt varojaan eikä poliittista tukeaan Lessepsille. Näitä henkilösuhteita Lesseps saattoi menestyksekkäästi hyödyntää vesiväylän toteuttamiseksi.

Vuonna 1858 Lesseps perusti kanavahanketta varten yhtiön La Compagnie universelle du canal maritime de Suez, jonka tehtävänä oli mm. varainhankinta kansainvälisiltä sijoittajilta. Yhtiö sai konsession kanavaan 99 vuodeksi. Pääoman tarve oli valtava; Egyptissä vallitsi valtion määräämä työvelvoite, pakkotyö, mutta Lessepsin palkkaamat tuhannet työmiehet saivat työstään urakkapalkan.

Lessepsin mottona oli Diviser deux continents pour réunir deux mondes (Erottaa kaksi mannerta kahden maailman yhdistämiseksi). Erään esitelmänsä yhteydessä Lesseps pohti kuitenkin, että tuomiopäivän koittaessa Jumala saattaisi moittia häntä, koska oli muokannut Luojan luomaa maailmaa.

Lesseps oli jo nuoruudessaan varsin toimelias ja urheilullinen; hän patikoi, ui Seine-joessa, miekkaili, oli taitava ampuja ja  erityisen hyvä ratsumies. Hänen ratsastustaitonsa tulivat tekemään suuren vaikutuksen arabeihin. Toimiessaan kanavahankkeen johdossa hän joutui liikkumaan ratsain paikasta toiseen ripeään tahtiin. Lesseps solmi kaksi avioliittoa ja sai yhteensä 17 lasta, joista 12 toisesta avioliitostaan.

Lesseps oli Ranskan lähettiläs Madridissa, Espanjassa (1848–1849) toimittuaan sitä ennen pääkonsulina Barcelonassa (1842–1848). Näiltä ajoilta Lesseps muistetaan erityisesti rohkeudestaan puolustaa tuomittuja. Hän sai neuvotelluksi vapauden joukolle pakkotyöhön tuomittuja vankeja, sekä armahduksen 13 vuorokauden sisällä kuolemaan tuomitulle Valencian varuskunnan upseerille.

Vain muutama päivä Madridiin saapumisensa jälkeen tuoreelle lähettiläälle ilmoitettiin, että Espanjan kuninkaan hovista oli saapunut neiti María Eugenia Ignacia Agustina de Palafox y Kirkpatrick (1826–1920), myöhemmin Montijon kreivitär,  vetoamaan Ranskan lähettilään apuun upseerien pelastamiseksi. Oli toimittava nopeasti. Lesseps lähti välittömästi tapaamaan saattueineen Aranjuezissa oleskellutta marsalkkaa, joka saattoi armahtaa upseerit. Lesseps valitsi sanansa tarkkaan: hän vetosi marsalkkaan esittämällä espanjalaisen mahtisuvun edustajan pyynnön armahtaa tuomitut ja korostamalla, että armahtaminen ei suinkaan heikentäisi marsalkan mainetta ja asemaa, päinvastoin. Neuvottelutaktiikka onnistui. Vuosia myöhemmin samainen Maria Eugenia, v:sta 1853 Ranskan keisarinna Eugénie, saapui purjehtimaan yhdessä Ferdinand de Lessepsin kanssa Suezin kanavan avajaispurjehduksen. Heitä yhdisti myös sukulaisuusside; Lessepsin äiti oli Eugénien äidin täti.

Erään kerran Lesseps sai Ranskan ulkoministeriön järjestämien tanssiaisten aikana kuulla, että Suezin alueella vallitsi koleraepidemia. Hän lähti viipymättä matkaan ja joutui huomaamaan, että Ismailiassa moni työntekijä oli menehtynyt. Lesseps organisoi miehille sairaanhoidon ja palasi sitten Kairoon. Pian sinne saapui ikävä sähke: Lessepsin oma lapsenlapsi, joka hänkin työskenteli kanavatyömaalla, oli sairastunut koleraan. Niinpä Lesseps joutui ratsastamaan nopeasti takaisin Ismailiaan, mutta ei ehtinyt ajoissa. Vastoinkäymisiä riitti muutenkin; koleran lisäksi ankara lavantauti surmasi työntekijöitä.

Toimiessaan kanavahankkeen johdossa Lesseps joutui kohtaamaan Englannin vastustuksen. Meri-imperiumissa pelättiin Ranskan vaikutusvallan lisääntymistä alueella. Vuosina 1855–1858 hän teki kolme neuvottelumatkaa Iso-Britanniaan englantilaisten suostuttelemiseksi hankkeeseen. Brittiläinen vastuuinsinööri nimittäin katsoi hankkeen toteuttamisen mahdottomaksi. Lesseps jatkoi kuitenkin sinnikkäästi projektiaan.

Lessepsin pyrkimykset saada Suez-hankkeelle myös brittien tuki tuottivat lopulta tulosta. Vuonna 1870 Lontoossa lähes 30 000 henkilöä saapui juhlimaan häntä Crystal Palaceen. Urakoitsijan kunniaksi järjestettiin iso ilotulitusnäytös ja useita muitakin juhlallisuuksia. Windsorin palatsissa kuningatar Viktoria kiinnitti hänen rintaansa brittiläisen Intian tähti -ritarikunnan .Honorary Knight Grand Commander -kunniamerkin.

Jännitystä ennen kanavan avajaisjuhlallisuuksia 17.11.1869

Kanavan kaivuutyöt oli aloitettu kymmenen vuotta aiemmin. Kanava yhdisti 164 kilometrin matkalla Välimeren alkupisteenään Port Said päätyen Punaiseenmereen Suezin kohdalla. Eurooppalaisten laivojen ei enää tarvinnut purjehtia Aasiaan Afrikan mantereen ympäri.

Uuden vesiväylän avajaiset olivat suuren luokan kansainvälinen tapahtuma. Kruunupäitä seurueineen, diplomaattikuntaa ja erilaisia  valtuuskuntia oli kutsuttu kautta Euroopan. Ranskasta paikalle saapui itse keisarinna Eugénie, Napoleon III:n puoliso. Muita kuninkaallisia arvovieraita olivat Itävallan keisari Frans Joosef I (1830–1916) sekä Preussin ja Alankomaiden kuningashuoneiden kruununperillisiä. Iso-Britanniaa ja Venäjää edustivat maiden Konstantinopolin-lähettiläät.

Juhlallisuudet aloitettiin Port Saidissa. Egyptin kediivi Ismail pašša oli matkustanut paikalle jo 13. marraskuuta. Tämän jälkeen seremoniakohteeseen alkoi saapua ulkomaiden edustajia. Ranskan keisarinna purjehti satamaan 16. marraskuuta l’Aigle (Kotka) -nimisellä keisarillisella jahdillaan, jossa hän myös yöpyi. Kotka oli Ranskan toisen keisarikunnan symboli. Satamaan oli jo saapunut yli 80 purjelaivaa, joista viitisenkymmentä oli sotalaivoja.

Port Saidin rannalle oli pystytetty kolme koroketta kanavan vihkimiseksi ekumeenisin uskonnollisin menoin. Hallitsijoiden koroke oli rakennettu keisarinna Eugénien kunniaksi nimetyn laiturin eteen näkymä merelle päin, vastakkain kahta muuta koroketta, joista toinen oli rakennettu islamin uskon ja toinen kristinuskon mukaisia seremonioita varten. Ekumeeninen tapahtuma oli alun perin ollut Egyptin kediivin ajatus; hän toivoi sen symboloivan ihmisten yhteyttä ja veljeyttä Jumalan edessä.

Marraskuisena aamuna 17.11.1869 klo 8.00 laivat lähtivät keisarinna Eugénietä kuljettaneen l’Aiglen johtamana saattueena juhlavalle purjehdukselleen pitkin uutta kanavaa kohti Suezia. Ferdinand de Lesseps oli saanut kunnian matkustaa keisarillisella purjealuksella keisarinnan kutsuvieraana. Protokolla jäi pian sivuun, kun raskasta vastuuta kantanut, lopen uupunut herra nukahti tuoliinsa. Juuri ennen avajaisia Lesseps oli odottamattoman käänteen myötä joutunut viettämään unettoman yön: kalliosta irronnut lohkare aiheutti vakavan onnettomuuden keskellä kanavaa. Egyptiläinen fregatti oli törmännyt järkäleeseen ja uponnut poikittaissuunnassa. Nyt alus tukki väylän pahasti. Puoli kolmelta aamuyöstä, aivan avajaispurjehduksen kynnyksellä asiasta tultiin ilmoittamaan Lessepsille. Hän ei missään nimessä halunnut tilanteen vuotavan skandaalilehdistön tietoon. Kello kolmelta Lessepsin luo saapui Egyptin varakuningas. Tämän oli onnettomassa tilanteessa taivuttava rankkaan päätökseen: koska fregattia ei saatu siirretyksi, se piti räjäyttää. Lesseps totesi myöhemmin: Ce fut une terrible émotion. Je n’ai jamais vu aussi clairement que la chute est bien près du triomphe (Se oli kamala tunne. En ole koskaan nähnyt niin selkeästi romahduksen olevan niin lähellä voittoa).

Matkan puolessa välissä, laivojen saavuttua Ismailiaan, matkalaiset rantautuivat tähän uuteen, kanavaa varten rakennettuun kaupunkiin, joka oli nyt komeasti koristeltu. Kediivin ohjeiden mukaan juhlapaikalle oli pystytetty telttaleirejä kutsuvieraita varten. Ruokasaleina toimivissa valtavissa teltoissa kyettiin järjestämään hulppeat ruokatarjoilut jopa 3000 henkilölle. Kirjailija Émile de la Bédollière (1812–1883) muisteli, että kunkin telttaleirin viereen oli pystytetty valtavankokoiset hallit notkuvine, katettuine ruokapöytineen. Niissä oli tarjolla Ranskan huippuviinejä: Bordeaux, sauternes, champagne ruisselaient (Bordeaux, sauternes, champagne virtasivat). Kirjailija jatkaa: D’innombrables volailles ont été sacrifiées à notre appétit (Lukematon määrä siipikarjaa oli uhrattu ruokahaluamme tyydyttämään).

Iltajuhla 18. marraskuuta 1869

 

Purjehduksen jälkeen ohjelmassa seurasivat ensin Egyptin kediivin järjestämä myöhäinen illallinen ja sittemmin loisteliaat tanssiaiset Ismailian hallintopalatsissa. Ranskan keisarinna saapui juhliin kirsikanpunaiseen, pitsein ja timantein koristeltuun juhlapukuun sonnustautuneena, hiuksillaan diadeemi. Souper alkoi keskiyöllä. Se tarjoiltiin palatsin puutarhaan pystytetyssä,  kankain, lehvin ja eksoottisin kasvein somistetussa salissa. Ruokapöydässä keisarinna Eugénie istui Itävallan keisarin ja Preussin prinssin välissä, vastapäätä Egyptin kediiviä. Molemmin puolin istuivat Alankomaista saapuneet kruununperilliset.

Hallitsijoiden pääpöydän lisäksi ruokailuvälineet katettiin 1500-1600 juhlavieraalle. Juhlaväkeä kokonaisuudessaan saattoi olla kaksinkertainen määrä. Ruokien valmistamiseen oli pestattu 150 kokkia, lisäksi palvelijoita ja muita apulaisia yhteensä 400 henkeä.

 

Aterioinnin aluksi symboliikkaa ja Ranskan gastronomian bravuureja

Ismailiassa juhlaväkeä hemmoteltiin sesongin mukaisella syysmenyyllä. Riistaruokien osuus oli suuri. Illallisen aluksi tarjottiin kuusi erilaista Grandes Pièces -ruokaa. Termillä viitataan isokokoisiin, kokonaisina valmistettuihin kala- tai liharuokiin. Niillä oli tapana avata ruokailu näyttävän mahtipontisesti. Grandes Pièces -ruokien aluksi tarjottiin kalaruoka, jonka nimellä haluttiin kunnioittaa kanavan valmistumista: Poisson à la réunion des deux mers eli kalaa kahden meren yhdistymisen kunniaksi. Välimeren ja Punaisenmeren yhdistymistä symboloiva ruoka heti avausnumerona kunnioitti tapahtumaa näyttävästi. Sitä seurasi Roast-Beef à l’anglaise, paahtopaistia englantilaisittain. Termi à l’anglaise tarkoittaa ruoan kypsentämistä keittämällä.

Seuraavaksi listalla oli Galantine de Dinde à la Périgueux sur socle eli jalustalla tarjottu hyytelöity kalkkunagalantiini. Määritteellä à la Périgueux viitataan valmistustapaan, jossa ruokaan käytetään tryffeleitä; usein myös siihen, että ruoka tarjotaan madeira-tryffelikastikkeella. Périgueux on kaupunki Lounais-Ranskassa, nykyisen Uuden-Akvitanian alueella Dordognen departementissa. Ruoka tuotiin esille sur socle, komeasti jalustalle aseteltuna. Ranskan gastronomiassa oli vallalla ns. dekoratiivisen keittiön aika, jolloin ruokien komeutta ja visuaalisuutta korostettiin mm. jalustoilla ja vartailla. Ruokailijat saivat näin kokea Ranskan klassista gastronomiaa.

Kalkkunan jälkeen pöytään tuotiin jambon historié, eli koristeltu kinkku. Sitten seurasi jälleen riistaa, gibier en bastion. Tällä termillä voidaan tarkoittaa sitä, että lihapalat on asetettu tarjolle muodostamaan näyttävä ”linnake” eli bastioni.

Grandes Pièces -osion päätti Galantines de Faisans à la Volière. Riistalintujen tarjoaminen à la volière –tapaan esille pantuina oli varsin yleistä 1800-luvun Ranskassa. Termi kertoo erityisen dekoratiivisesta tavasta tarjoilla riistalintu. Kun lintu oli ensin valmistettu ruoaksi, se koottiin uudestaan kokonaiseksi: siivet liitettiin ruumiiseen avonaisina, ja pää asetettiin uudelleen paikalleen. Lisukkeina saattoi esiintyä elementtejä, jotka toivat mieleen linnun asuinsijan, esimerkiksi metsän.

 

Eturuokina pelkkää lihaa

Eturuokina tarjottiin viisi ruokalajia: Pâtés de Gibier à la Dorsey, Langues de boeuf à l’anglaise, Aspics de Nérac, Galantine de Cailles en belle vue sekä Filets à l’Impériale. Toisin sanoen ruokalistalla oli aluksi riistapateita; niiden määrite à la Dorsay (tai d’Orsay) tarkoittaa Auguste Escoffier’n mukaan mm. riistalinnun lihasta tehtyjä pyöryköitä.

Pateiden jälkeen listalla mainitaan keitetty häränkieli; sitten aladobi eli lihahyytelö, joka oli nimetty Akvitanian alueella, Lot-et-Garonnen departementissa sijaitsevan Néracin kunnan mukaan. Kyseinen kunta on kuuluisa hyytelöidyistä liharuoistaan; kunnan ruokaperinteessä niiden valmistaminen palautuu aina renessanssin aikaan asti.

Viiriäiset, les cailles, tarjottiin myös hyytelöityinä en belle vue. Nimitys viittaa noin yhdeksän kilometriä Pariisista länteen, nykyisen Hauts-de-Seinen departementin Meudonissa sijaitsevaan Bellevuen linnaan. Siellä markiisitar de Pompadour (1721–1764) oli valmistanut ruokia rakastajalleen kuningas Ludvig XV:lle. Liha tai kala en belle vue tarjotaan kirkkaan hyytelön peittämänä.

Ranskan keisarikunta tuotiin esille ruokalajilla Les filets à l’Impériale, fileitä keisarilliseen tapaan eli fileitten lisukkeina tryffeleitä, hanhenmaksaa, kukonhelttoja ja munuaisia.

Salaatteja

Salaatteina tarjottiin neljää eri vaihtoehtoa: Crevettes de Suez au Cresson, Truffes au Vin de Champagne, Salade russe, Asperges d’Italie à l’huile vierge eli Suezin katkarapuja vesikrassin kera, samppanjassa keitettyjä multasieniä, venäläinen salaatti, italialaisia parsoja neitsytoliiviöljykastikkeella. Salade russe tunnetaan myös nimellä Salade Olivier, sen kehittäjän ranskalais-belgialaisen keittiömestarin Lucien Olivier’n mukaan. Hän loihti sen vuonna 1860 työskennellessään Moskovassa L’Ermitage-nimisessä ravintolassa. Salaatti tuli nopeasti sangen suosituksi. Tämä erikoisuus on majoneesipohjainen ja voi koostua yksinomaan erilaisista kasviksista, höysteenä usein herneitä. Salaattiin voi käyttää myös lihapaloja.

Paistit

Liharuokien lista jatkui. Paistien listan aloitti metsäkauriin paisti, le cuissot de chevreuil à la Saint-Hubert. Määrite à la Saint-Hubert viittaa metsästäjien suojelupyhimykseen, 600–700-lukujen vaihteessa eläneeseen Pyhään Hubertukseen. Legenda kertoo, että Hubertus sattui metsästysretkellään kohtaamaan hirven, jonka kaulan ympärillä oli sädekehä ja sarvien välissä risti. Näky sai Hubertuksen kääntymään välittömästi kristityksi.

Paisteissa tarjottiin myös Dindonneaux truffés eli tryffeleillä täytettyjä nuoria kalkkunoita, Faisans au Cresson eli fasaaneja vesikrassikastikkeella sekä Chapons garnies aux Cailles, viiriäisillä täytettyjä syöttökukkoja.

Avajaisjuhlallisuuksien menyy oli kokonaisuudessaan lihavoittoinen; kasviksia tarjottiin vain vähän. Vaikka kyseessä oli kahden meren yhdistävän vesireitin avaaminen, meren antimia tarjottiin ainoastaan kahden ruokalajin verran, katkarapuja salaatissa ja alussa mainittua kalaa.

Väliruoat

Ranskan gastronomisessa termistössä entremets merkitsee väliruokaa; kirjaimellisesti termi koostuu prepositiosta entre (välissä) sekä sanasta mets (ruokalaji; sanan yksikkö- ja monikkomuodot ovat samankaltaiset, se ymmärretään termissä monikollisena eli merkityksessä ruokien välissä). Termi viittaa hienostuneisiin, makeisiin jälkiruokiin.

Illallisen väliruokina tarjottiin: Macédoines au Kirschwasser, Pudding diplomate à l’ananas, Biscuits de Savoie décorés sekä Napolitain historié (suorakaiteen muotoinen kolmesta erimakuisesta kerroksesta – vaniljasta, mansikasta ja praliinista – koostettu, koristeltu kakku).

Gastronomiassa termi macédoine tarkoittaa salaattia kasviksista tai hedelmistä, tässä kirsikkabrandyssä tarjottua hedelmäsalaattia, joka koostetaan pieniksi paloiksi leikatusta hedelmävalikoimasta. Termi on tullut gastronomian kieleen jo 1700-luvulla. Salaatissa on useita eri aineksia aivan kuten Makedonian alueella on rinnakkain useita eri kansoja ja kulttuureja.

Ananasvanukas diplomate mainitaan ruokahistoriassa ranskalaisen kirjailija François-René de Chateaubriandin (1768–1848) keittiömestarin Montmirail’n kehittämäksi. Chateaubriand työskenteli vuonna 1822 Ranskan lähettiläänä Lontoossa. Vanukas valmistetaan sokeroidusta ananaksesta, pitkänomaisista pikkuleivistä, jotka kostutetaan rommilla tai kirsikkabrandyllä ja tarjotaan yleensä vaniljakastikkeen, crème anglaise, kera.

Biscuit de Savoie on sokerikakku. Juhlaillallisella se tarjoiltiin koristeltuna.

Ruokailun lopuksi tarjottiin vielä jäätelöitä, Glaces, sekä Pièces Montées –kakkurakennelmia. Termillä tarkoitetaan näyttävän korkeiksi torneiksi koostettuja kakkuja. Dessert Assorti –listan lopussa tarkoitti, että kutsuvieraat saivat riemukseen vielä herkutella valikoimalla erilaisia pikkuleivonnaisia ja tarteletteja.

 

Maantieteelliset nimet ruokalistalla

Eri maista tulleita delegaatioita huomioitiin ruokien nimissä, olihan kyseessä suuren luokan diplomaattinen tapahtuma. Ranska toi esille muutamilla maantieteellisillä nimillä myös omia gastronomisia perinteitään. Ranskan kielen käyttö ruokalistan kielenä diplomaatti-illallisilla oli itsestäänselvyys.

Englantilaisuuden mainitseminen saattoi olla tarkoituksellista, olihan Britannia vastustanut hanketta. Moskovassa kehitetty salade russe, oli nopeasti levinnyt ravintolaruoaksi moniin maihin. Italiakin huomioitiin. Samoin Egypti, mainitsemalla Suezin katkaravut. Ranskalaisessa gastronomiassa eri maiden nimien käyttämistä ei tule ottaa kirjaimellisesti; maan nimi ruoassa ei välttämättä tarkoita, että ruoka kuuluu kyseisen maan ruokaperinteeseen. Ranskalainen gastronomia on kansainvälistä; se ottaa vaikutteita muista maista, omaksuu ja muokkaa niitä edelleen uusien makuelämysten tuottamiseksi. Ruokia saatetaan nimetä jonkin maan tapaan valmistetuiksi esimerkiksi vain siksi, että valmistukseen käytetään jotakin kyseisessä maassa käytettävää maustetta.

 

Kairoon uusi oopperatalo

Suezin kanavan avajaisjuhlallisuuksia varten Kairoon rakennettiin uusi oopperatalo. Sitä johti ranskalainen Paul Draneth. Tämä kääntyi Giuseppe Verdin (1813–1901) puoleen vihkiäisoopperan tilaamiseksi. Ranskalainen egyptologi ja Kairon egyptiläisen museon perustaja Auguste Mariette (1821–1881) ehdotti oopperan juoneksi egyptiläiskenraali Radameksen ja etiopilaisorja Aidan monimutkainen rakkaussuhteen.

Marietten oli määrä matkustaa Kairoon oopperaa varten. Ranskan ja Preussin välille heinäkuussa 1870 puhjennut sota keskeytti kuitenkin oopperan toteuttamisen. Aida ensiesitettiin Kairon kuninkaallisessa oopperatalossa vasta 24. joulukuuta 1871, oopperatalon vihkiäisoopperaksi se ei ehtinyt. Avajaisoopperana esitettiin Verdin Rigoletto.

Macédoine de fruits -hedelmäsalaatti

Oheinen resepti on julkaistu Ginette Mathiot’n teoksessa La cuisine pour tous (1955). Ginette Mathiot (1907–1998) oli legendaarinen pariisilainen kotitalousopettaja ja ruokakirjailija. Hänen teoksensa ilmestyi alun perin vuonna 1932 nimellä Je sais cuisiner (Osaan valmistaa ruokaa). Kirjassa reseptit on numeroitu; niitä on peräti yli 1200. Mathiot’n teos on ollut valtava myyntimenestys sekä Ranskassa että muualla maailmassa. Sen englanninkielinen painos I know how to cook julkaistiin Lontoossa vuonna 2009. Mathiot’n ohjeen mukaan Macédoine de fruits valmistuu ilman alkoholia; hedelmiä maustetaan sitruunamehulla ja sokerilla.

 

Mikäli haluat koskettaa historiaa silmin, sieraimin ja makunystyröin, korvaa reseptin sitruunamehu Kirschwasserilla (kirsikkabrandy)!

Ainekset

2 banaania

200 g kirsikoita

200 g puutarha- tai metsämansikoita

125 g viinirypäleitä

125 g vadelmia

1 sitruuna

sokeria maun mukaan

persikoita ja päärynöitä maun mukaan

Viipaloi banaanit pyörylöiksi. Huuhtele kirsikat ja poista kivet. Perkaa mansikat ja vadelmat. Huuhtele viinirypäleet ja poista niistä siemenet. Leikkaa persikat ja päärynät pieniksi kuutioiksi. Aseta hedelmät tarjoilukulhoon. Lisää sitruunamehu ja sokeri. Tarjoa hyvin kylmänä. Valmista hedelmäsalaatti neljä tuntia ennen sen tarjoamista.

Bon appétit !

Jarmo

 

 

 

 

 

Jarmo Kehusmaa on ranskanopettaja, Ranskan gastronomian tutkija, luennoitsija ja blogisti. Kuva: Valérie Zotti 2024.

Helsingin CFF:n blogia toimittaa yhdistyksen pj. Sini Sovijärvi

 

Kirjallisuutta:

Anceau, É. & Branda, P.: Napoléon III et l’économie. CNRS Éditions 2024.

Brécourt-Villars, C.: Mots de table, Mots de bouche. Dictionnaire étymologique et historique du vocabulaire classique de la cuisine et de la gastronomie. Éditions Stock 1996.

Mathiot, G.: La cuisine pour tous. Albin Michel 1955.

Mathiot, G.: I know how to cook. Phaidon 2009.

Mauduit, X. & Ergasse, C.: Flamboyant Second Empire. Et la France entra dans la modernité. Armand Colin 2018.

Moghira, M.: L’isthme de Suez. Passage millénaire (640 – 2000). L’Harmattan 2002.

Stéfanini, L.: À la table des diplomates. L’histoire de France racontée à travers ses grands repas (1520 – 2015). Éditions de l’Iconoclaste 2016.