Maalaamista ja yrttiteetä — hermolomalla Bretagnessa

 

Viime maaliskuussa, kun sain hetken hengähtää töiltäni ja tiesin, että rankat rupeamat vain jatkuisivat, ryhdyin miettimään maalaamista. En ole koskaan maalannut kenenkään opissa  — joskus olin saanut lahjaksi öljyvärit ja leikkinyt niillä — mutta nyt mietin erityisesti öljyvärimaalausta ja sitä, että saisin meditatiivisesti tehdä käsilläni jotakin.

Herättelin kaikki yhteydet, joita minulla oli ja kyselin, tietäisikö kukaan hyviä kohteita Ranskassa. Kunnon luterilaisena ajattelin, että voisin samalla opiskella kieltä ja olinkin jo varaamassa kielikurssia, johon kuului opetuksen jälkeen tunti omaa kivaa tekemistä.  Minulle se olisi tarkoittanut tunnin verran maalaamista päivässä… 

Mieleni ei rauhoittunut. Lopulta löysin maalaamisen intensiivikurssin, paikkana oli pikkuinen Trégonneau Bretagnessa ja kurssia piti taiteilijapariskunta Hélène ja Thierry Penhouët. Laitoin heille viestiä ja ystävällinen vastaus tuli nopeasti. Ei ollut tavanomaista, että intensiivikurssilaisia tulisi Suomesta asti. Sen huomasi myös siitä, että varausmaksu olisi pitänyt maksaa sekillä! Muistaakseni Suomessa oli sekkejä joskus 80-luvulla. Varasin paikan kesäkuun 12. päivä alkavalle viiden päivän kurssille ja sovimme, että maksu tapahtuu käteisellä paikan päällä.

Ennen kurssin varaamista, Hélène ja Thierry pyysivät minua varmistamaan majoittumiseni. Tottuneena Airbnb-käyttäjänä, etsin seudulta yksiötä. Trégonneaun lähin kaupunki oli Guingamp, sieltä kurssille oli kahdeksan kilometrin matka. Varmaankin seikkailin myös junayhteyksien maailmassa, koska huomasin, että juna Pariisista Brestiin pysähtyy kätevästi Guingamp’ssa. Itselleni tyypilliseen tapaan ajattelin, että saisin pyörän vuokrattua ja kuljettua sillä kätevästi majapaikan ja kurssini väliä.

Kun olin varannut majoituksen ja kertonut isäntäparille, että täältä tullaan, olo helpottui. Viikon ajan maalaisin klo 13–18, enkä tekisi mitään muuta! Ylityövapaata minulla olisi vielä toinen viikko, joten päätin, että vietän senkin Bretagnessa, mutta en kielikurssilla… 

Saavuin majapaikkaani 11.6.2023. Löysin sinne helposti junalta. Sää oli lämmin, olin aivan hiessä raahattuani matkalaukkua ja käveltyäni puolitoista kilometriä asemalta asunnolleni. Asunto oli yksiö katutasossa, omistajat asuivat itse yläkerrassa. Heitä en juurikaan tavannut, mutta keskusteluyhteys Airbnb:n välityksellä toimi. 

Ensimmäisenä piti löytää ruokakauppa. Oli ilta ja sunnuntai, joten se ei ollut ranskalaisessa pikkukaupungissa mikään itsestäänselvyys. Yksi avonainen myymälä onneksi löytyi ja sain ostettua itselleni aamiaistarpeet. Seuraavana päivänä aamupalan jälkeen tein eväät ja klo 11 aikaan lähdin kävelemään, suuntana Trégonneau. Sinne vei suora kävelyreitti, joka oli varmaankin osa jotain isompaa vaellusreittiä. Aika pian päädyin keskelle luontoa maaseudun rauhaan. Ainoa harmitukseni oli, että olin laittanut tennarit jalkaan. Rämmin välillä melko kuraisissa paikoissa, mutta liikkumiseen tottuneena kävely oli kivaa eikä tuntunut lainkaan ikävältä. Matkan varrella näkyi lehmiä ja hevosia. 

Repussani painoivat paitsi eväät, myös maalit, öljyvärimaalaukseen sopivat paperit rullalla ja pensselit. Ensimmäisenä päivänä saavuin kurssille puoli tuntia liian aikaisin. Kun pääsin sen nolouden ohi (huomasin, että tämä nolotti myös toista kurssilaista, joka saapui vain viisi minuuttia etuajassa), pystyin syömään evääni. Se olikin tarpeen, sillä kurssi kesti joka päivä viisi tuntia eikä sitä aikaa halunnut tuhlata syömiseen.

Hélène ja Thierry suhtautuivat minuun uteliaasti ja olivat kauhuissaan, että olin ensimmäisenä päivänä saapunut paikalle jalkaisin. Kurssillani oli samaan aikaan eläkeläisherra Michel, jonka Hélène käytännössä komensi heittämään minut kotiin autolla. Michel ei ollut asiasta lainkaan pahoillaan, koska olin kätevästi hänen matkansa varrella. Monsieur ajoi kurssille joka päivä Bretagnen rannikolta, joten jättäessään minut hän kysyi, tulisiko hän seuraavana päivänä hakemaan minut,  ja niin minulla oli kyyti koko viikon.

Kurssilla pyrittiin löytämään “taiteilijan” oma tyyli. Kun en koskaan ollut kunnolla maalannut, oli se aika lailla hakusessa. Sanoin vain, että olen kiinnostunut mielikuvitushahmoista ja oikeastaan kaikesta paitsi realismista. Käytin inspiraation lähteenä valokuvia — minulla on paljon luontokuvia — joten niistä lähdin liikkeelle.

Maalaaminen oli intensiivistä, mutta koska se alkoi aina vasta iltapäivällä, aamupäivällä ehti hyvin käymään juoksulenkillä tai kävelyllä. Illalla en jaksanut enää tehdä paljoakaan. Kaiken kaikkiaan sain kurssilla valmiiksi kolme maalausta, jotka Thierry taitavasti pakkasi teippaamalla ne lastulevyihin ja laittamalla väliin puupalkin ja naulaamalla lastulevyt palkkiin. Öljyvärit eivät kuivu hetkessä, joten maalauksiin ei todellakaan pitäisi koskea, kun ne alkavat vasta kuivua. Maalauksen kuivuminen voi viedä kaksikin kuukautta. Tätähän en ollut ajatellut kurssille lähtiessäni, mutta Thierry oli.

 

Minulla oli vielä viikko lomaa. Ja jo pelkästään ensimmäisen viikon aikana oli kohdannut uskomattoman ihania ihmisiä, jotka olivat auttaneet minua monissa käytännön asioissa. Olen kerran asunut puoli vuotta Pariisissa enkä silloin todellakaan aina kohdannut tällaista ystävällisyyttä. Aloin olla Bretagne-fani. Eikä reissuni ei päättynyt tähän. 

Olin kysynyt ranskalaistuttavaltani Claudielta, mitä toisella viikolla Bretagnessa kannattaisi tehdä. Hän halusi tulla hakemaan minut miehensä Alainin kanssa luokseen. He asuvat melko lähellä Lorient-nimisessä kaupungissa, joka tuhoutui käytännössä kokonaan toisen maailmansodan pommituksissa, joten kaikkein kaunein paikka se ei ole. Mutta minusta oli ihana nähdä tuttavia, jotka olin viimeksi tavannut 20 vuotta sitten. Olin kyläillyt heidän luonaan Pariisin-opiskelujeni aikaan. Heidän poikansa oli viettänyt Yhdysvalloissa isäntäperheessä yhden kesän ennen minua. Hän oli osittain syyllinen siihen, että minä päädyin vaihto-oppilaaksi samaan perheeseen!

Kiitos Facebookin, olemme pitäneet kaikki nämä vuodet jonkinlaista yhteyttä. Nyt Claudie ja Alain veivät minut legendaarisen Montagnes Noires -jonon halki (kyseessä ei ole vuoristo, vaikka nyppylöitä sillä nimellä kutsutaankin) ja kävimme piknikillä. Tutustuimme Bretagnen historian vanhimpiin alueisiin. Liikuimme muinaisen kuninkaan Morvanin (noin 750–818) mailla (Pays du roi Morvan), joka tunnetaan Bretagnessa vähintään yhtä myyttisenä hahmona kuin kuningas Arthur Englannissa.

Kävimme monessa varhaiskeskiaikaisessa kirkossa ja itselleni suurin elämys oli Le Faouët’n kappeli, jonka ulkopuolella oli vanha leipäuuni. Aikoinaan jokainen kyläläinen saapui sunnuntaina oman taikinansa kanssa paistamaan oman leipänsä kylän uunissa. 

 

Vietin viikonlopun Claudien ja Alainin luona, jonka jälkeen menin bussilla Brestiin. Sieltä Claudie’n tytär Carole tuli noutamaan minut luokseen. Claudie oli hyvin ymmärtänyt kaipuuni rauhaan, luontoon ja kauneuteen. Päädyin karun idylliseen Porspoderin kylään, jossa Carole asuu lastensa kanssa. Se sijaitsee meren rannalla Finistèren departementissa Luoteis-Ranskassa. Melkein kaikki Etelä-Eurooppaan suuntaavat rahtilaivat kulkevat sen ohi, mutta kaukaa, koska rannikolla on paljon vaarallisia karikoita. 

Laivoja ei näy, mutta kylässä on ihana rantakävelyreitti, jonka varrella luonto näyttäytyy hienona: on sellaista rantaniittyä, jota ei löydy mistään muualta ja monet hyönteis- ja perhoslajit viihtyvät siellä, samoin kuin linnut. Kylässä on fiini kylpylähotelli, mutta muutoin ei paljonkaan palveluita ole tarjolla. Kyläkaupassa oli runsaasti alkoholia, muutama leikkele, hedelmiä ja vihanneksia. Boulangerie oli auki tietenkin joka päivä, paitsi torstaisin ja viikonloppuna. Ja apteekki löytyi. Carole teki itse ostoksensa Saint Renan’n kaupungissa, 15 kilometrin päässä.

Kuulemma Bretagnen kaikki vanhat, aikaisemmin tyhjillään olleet talot on korona-aikana myyty rikkaille ranskalaisille ja joillekin saksalaisille. Ihmiset ovat ymmärtäneet rauhan merkityksen myös Ranskassa koronan aikana ja samalla etätyö on tullut entistä helpommaksi. 

Sain Suomesta perheestäni mieheni ja nuorimman poikani juhannukseksi Carolin luo. Rantakalliot olivat 13-vuotiaalleni suuri elämys. Välillä hän kiipesi niin korkealle, etten itse uskaltanut vastaaviin paikkoihin mennä — ja nautti täysin siemauksin.

Joko mainitsin, että Bretagne hurmasi minut täysin? Jos olet ranskantaitoinen ja kiinnostunut maalaamisesta, voin suositella viiden päivän intensiivikurssia eli stagea täydellä sydämellä. Tässä kurssin verkkosivut: https://coursetstagesdepeinture.com/ 

Otsikossani luki ”yrttiteetä”  — sitä sai nauttia aina maalamisen lomassa.

 

 

Sandra Saulo

Kirjoittaja on Ylen Uuden Musiikin Kilpailun ja Euroviisujen digituottaja, Ranskan kielen ja kulttuurin vannoutunut ystävä. Hän on vieraillut myös Helsingin Cerclessä.

 

 

 

Cerclen blogia toimittaa Sini Sovijärvi