Ranskan kielen merkitystä ympäri maailmaa juhlistavaa frankofonia-viikkoa vietetään vuosittain maaliskuun 20. päivän tienoilla. Ranskan kulttuuriministeriö kuvailee viikon symboliikkaa runollisesti:
[…] La Semaine de la langue française et de la Francophonie est le rendez-vous des amoureux des mots en France comme à l’étranger.
Rakkaus ranskan kieleen, sen sanojen tarjoamaan rikkauteen ja ilmaisuvoimaan on myös oivallinen lähtökohta tutustua Mohammed Dibiin (1920–2003), yhteen Algerian ranskankielisen kirjallisuuden merkkihahmoista.
Mohammed Dib työhuoneessaan La Celle Saint-Cloud’ssa Pariisin lähellä. Kuva: Hamid Belmenouar 1992/Kaikki oikeudet pidätetään.
Dib, joka kirjoitti koko merkittävän tuotantonsa ranskan kielellä, oli identiteetiltään vahvasti runoilija. Hän oli runoilija sanan laajassa merkityksessä: kieli oli hänelle loputon inspiraation, oivallusten ja leikkisyydenkin lähde. Hän tavoitteli jatkuvasti kielellisen ilmaisun kirkkautta ja puhtautta silloinkin kun ei kirjoittanut varsinaisesti runoutta. Mustekynän lisäksi – Dib nimittäin kirjoitti kaikki käsikirjoituksensa 2000-luvulle saakka ensin käsin – synonyymisanakirja oli yksi hänen rakkaimpia työvälineitään. Kulttuurikerrostumiltaan rikas ranskan kieli onkin keskiössä puhuttaessa Dibin kirjailijan identiteetistä.
Dib ei koskaan saanut muodollista koulutusta puhutulla äidinkielellään arabialla, mutta hän hallitsi mestarillisesti toista, opittua äidinkieltään ranskaa. Louis Aragon kuvaa ystävänsä kielellistä taituruutta seuraavasti:
”Cet homme d’un pays qui n’a rien à voir avec les arbres de ma fenêtre, les fleuves de mes quais, les pierres de nos cathédrales parle avec les mots de Villon et de Péguy.”
Préface, Ombre Gardienne, 1961, Gallimard.
Dibin kirjailijanuraa ei voi ajatella ilman hänen symbioottista suhdettaan ranskan kieleen. Hän kirjoitti pitkän uransa aikana lähes neljäkymmentä teosta eri genreissä: proosaa, runoutta, näytelmiä sekä lastenkirjallisuutta. Hänen koko tuotantonsa johtotähtenä oli pyrkimys puhtaaseen, poeettiseen ilmaisuun. Dib onkin kuvannut itseään kirjailijana ilmaisulla essentiellement poète.
On kuitenkin huomattava, että Dib, kuten monet hänen aikalaisensa frankofoniset kirjailijat, ammentaa ilmaisunsa rikkauden kielestä, jonka asema maailmassa juontaa juurensa Ranskan geopoliittiseen vaikutusvaltaan. Ranskaksi kirjoittaminen ei suinkaan ollut heille kaikille valinta vaan pakon sanelema välttämättömyys. Kuin käsityöläinen, joka ammattia harjoittaessaan valitsee käyttöönsä kulloinkin parhaat saatavilla olevat työkalut, niin myös Dib ottaa haltuunsa kielen joka ei ole hänen äidinkielensä ja käyttää sitä suvereenisti oman luovuutensa välikappaleena. Nykypäivän kirjallisuudentutkimus on nostanut Dibin kiistattomasti yhdeksi 1900-luvun ei vain frankofonisen vaan koko ranskalaisen kirjallisuuden kärkinimistä.
Vuonna 1992 Mohammed Dibille myönnettiin Prix de l’Amitié franco-arabe teoksesta Le désert sans détour. Kirjailija kuvattuna signeeraamassa teoksiaan palkintojenjako-seremonian yhteydessä. Kuva: Mohammed Dibin kokoelmat/Kaikki oikeudet pidätetään.
Vuonna 2020 tuli kuluneeksi sata vuotta Mohammed Dibin syntymästä ja kirjailijaa on muistettu erilaisin kunnianosoituksin niin Ranskassa, Algeriassa kuin ympäri maailmaa[1]. Dibin kirjallista ja henkistä perintöä muistaessani haluan kiinnittää huomiota frankofonia-käsitteeseen, joka ei ole täysin neutraali vaan jonka sisältö on vuosien saatossa politisoitunut eri konteksteissa. Vaikka Dib ei ollut suoranaisesti poliittisesti kantaa ottava kirjailija, hän halusi kuitenkin tehdä selvästi tiettäväksi näkemyksensä siitä, etteivät ranskaksi kirjoittavat algerialaiset ja muunmaalaiset kirjailijat olleet pelkässä kiitollisuudenvelassa Molièren ja Voltairen kielelle. He myös omalta osaltaan kehittävät ja rikastuttavat sitä. Juuri tämä kahdensuuntainen vuorovaikutus on mielestäni frankofonian keskeinen sisältö nykypäivänä.
Académie françaisen Dibille vuonna 1994 myöntämä Grand Prix de la Francophonie –palkinto oli yksi hänen uransa merkittävimpiä tunnustuksia ja se myönnettiin hänelle ensimmäisenä pohjoisafrikkalaisena kirjailijana.
Kirjailijaesittely
Dibin kirjallisen tuotannon voidaan katsoa jakaantuvan useaan eri kauteen.
1940-luvun lopulla ilmestyivät Dibin ensimmäiset runot ranskankielisissä kirjallisissa aikakauslehdissä. Vuonna 1948 Algerian Sidi Madanissa pidetyssä kirjallisuustapahtumassa Dib pääsi tutustumaan ranskalaisiin ja algerialaisiin älymystön edustajiin, ja ystävystyi muun muassa Albert Camus’n, Louis Guilloux’n, Brice Parainin ja Jean Sénacin kanssa. Siellä hän tutustui myös Jean Cayroliin, ranskalaisen Seuil-kustantamon kustannuspäällikköön. Vuonna 1952 ilmestyi Seuil’n kustantamana Dibin ensimmäinen romaani La Grande Maison (Sisäpiha 1978), joka kuvaa tuoreesta näkökulmasta maan suurimman kansanosan, Algerian arabien, puutteista arkielämää. Trilogian kaksi seuraavaa osaa L’incendie 1954 (Vuoret odottavat 1979) ja Le métier à tisser 1957 vakiinnuttivat Dibin aseman kansallisten tuntojen realistisena tulkkina jo ennen varsinaista Algerian kansallisvaltion syntyä.
Myöhemmissä Dibin teoksissa vaihtelevat niin teemat kuin tyylilajit. Vuonna 1959 Algerian ranskalainen siirtomaahallinto karkotti Dibin maasta, ja hän asettui pysyvästi asumaan Ranskaan. Toiseudesta ja elämänmittaisesta maanpakolaisuudesta tulikin yksi hänen tuotantonsa keskeisistä aihepiireistä. Samalla alkoi hänen ns. fantastinen kautensa, jonka keskeisenä teoksena voidaan pitää Qui se souvient de la mer -romaania (1962). Siinä Dib hylkää realistisen kansankuvaksen piirtääkseen apokalyptisen kuvan sodankäynnin kauhuista.
Dib oli kirjallisten kykyjensä lisäksi myös taitava amatöörivalokuvaaja. Vuonna 1994 ilmestyneessä teoksessaan Tlemcen ou les lieux de l’écriture hän palasi juurilleen kotikaupunkiinsa Tlemceniin, jota hän kuvaa niin esseiden kuin itse 1940- ja 50-luvuilla ottamiensa valokuvien kautta. Teosta syventävät Philippe Bordasin 1990-luvulla samoilla kuvauspaikoilla ottamat valokuvat.
Katunäkymä Tlemcenissä, Algeriassa vuonna 1946. Mohmmed Dibin ottama kuva on julkaistu teoksessa Tlemcen ou les lieux de l’écriture, 1994. Kuva: Mohammed Dib/Mohmmed Dibin kokoelmat/Kaikki oikeudet pidätetään.
1970-luvulla Dib teki matkoja niin Venäjälle ja Itä-Eurooppaan kuin Yhdysvaltoihinkin. Vuonna 1974 hän toimi vierailevana kirjallisuuden professorina Los Angelesin UCLA-yliopistossa ja myöhemmin Pariisin Sorbonnessa. Vuonna 2003 Dibiltä ilmestyi kaksikielinen runoromaani L.A. Trip.
Vuonna 1975 Lahden Mukkulassa järjestetty kirjailijakokous toi Dibin Suomeen ja avasi samalla hänen katseensa pohjoisen eksotiikalle. 1980-90 -lukujen taitteessa häneltä ilmestyi pohjoismainen trilogia Le Sommeil d’Eve 1989, Neiges de Marbre 1990, Le désert sans détour 1992, sekä samasta pohjoisen tematiikasta ammentava L’infante maure 1994. Näissä teoksissa etelä kohtaa pohjoisen niin metaforisella kuin realistisellakin tasolla. Dib myös ranskansi suomalaista runoutta ja lyhytproosaa.
Elämänsä loppuvaiheessa Mohammed Dib käänsi katseensa takaisin alkuperäisen innoituksensa lähteeseen: lapsuus- ja nuoruusvuosiensa Algeriaan. Tuotteliaalta kirjailijalta on julkaistu teoksia vielä postuumisti vuosina 2006, 2019 ja 2020. Dibin teoksia on käännetty yli 20 kielelle.
Vuonna 2014 Pariisissa perustettu yhdistys La Société Internationale des Amis de Mohammed Dib vaalii Dibin kirjallista perintöä. Yhdistyksen verkkosivut www.siamdib.com tarjoavat kattavasti tietoa kirjailijasta ranskaksi ja englanniksi. Niiden kautta pääsee myös lukemaan otteita lukuisista Dibin teoksista.
Laura Dib
Kirjoittaja: Laura Dib, kirjailijan tytär, ranskalaisen filologian maisteri ja valtiotieteiden lisensiaatti Helsingin yliopistosta.
[1] Koronapandemiasta johtuen suuri osa yleisötapahtumista on siirtynyt vuodelle 2021.